Yrityksestä

Yrityksestä

Eco Scandic – Refrigerant lifecycle solutions

Eco Scandic on Pohjoismaiden ensimmäinen kylmäaineiden regenerointiin eli uudenveroiseksi kierrättämiseen keskittyvä yritys. Meidän tehtävänämme on tarjota kestävän kehityksen kiertotalousratkaisuja, joiden avulla asiakas saa maksimaalisesti hyödynnettyä omat resurssinsa pidentämällä kylmälaitteiden elinkaarta ja vähentämällä samalla päästöjä. Vuodesta 2016 alkaen olemme toiminnallamme estäneet yli 300 000 tonnin edestä CO2-päästöjä kierrättämällä kylmäaineet, jotka olisivat muuten päätyneet joko ilmaan tai hävitettäväksi, tai korvattu uudella, maahantuodulla aineella. 

Tarinamme

Kesällä 2015 Eco Scandicin nykyinen hallituksen puheenjohtaja Georg Bitarichvili sai Lapissa työskennellessään soiton perhetuttavaltaan Andrei Abrosimovilta (nykyinen tekninen johtaja), joka kertoi ajatuksestaan perustaa Pohjoismaiden ensimmäisen F-kaasujen kierrätyslaitos.

Georgin ystävä Niklas Rinne, nykyinen kehitysjohtaja ja Suomen Kylmäliikkeiden liiton hallituksen jäsen, opiskeli tuolloin Aalto-yliopistossa energiatekniikan diplomi-insinööriksi ja innostui tekemään diplomityön perustetulle yritykselle. Kokeneen Andrein kemiantekniikan diplomi-insinööritaustan ja kahden nuoren ja innokkaan osaajan voimin perustettiin Eco Scandic. Nykyisin, viisi vuotta myöhemmin, yrityksessä on kahdeksan työntekijää ja toimipisteet Helsingissä ja Tukholmassa.

Luvanvarainen toiminta ja kompetenssi

Eco Scandic Oy:llä on vaarallisten kemikaalien käsittelyluvat. Toiminnalla on ympäristölupa ja hyväksytyt End-of-Waste-kriteerit, jotka löytyvät yrityksen nimellä Aluehallintoviraston tietopalvelusta.

Kuulumme Suomen Kylmäliikkeiden Liittoon (SKLL) sekä Sveriges Kyl & Värmepumpföreningeniin (SKVP). Yrityksemme on jätehuolto- ja TUKES-rekisterissä.

Käytössämme on Pohjoismaissa ainutlaatuinen kylmäaineiden laadun kokonaisvaltaiseen määrittelyyn soveltuva laboratorio. Se mahdollistaa kylmäaineen laadun määrittämisen AHRI-700- ja ISO 11650-1999 -standardien mukaisesti kuten SFS-EN- 378-4 -standardi ohjeistaa. Kylmäaineet regeneroidaan AHRI-740-standardit täyttävällä, patentoidulla laitteistolla. Kehitämme jatkuvasti osaamistamme ja yrityksemme ympäristöasioiden hallintaan liittyviä menetelmiä. Tällä hetkellä rakenteilla on Pohjoismaiden ensimmäinen tislauskolonni kylmäaineiden rektifikaatiota varten.